Luulisi, että vanhemmiten ahdistuneisuus helpottaa, mutta minun tapauksessani se ajoittain tuntuu jopa lisääntyneen. Maailman näkeminen lopullisesti muuttuneena ja sairaana...tuo visio jättää harvat ihmiset kylmiksi. Näillä kymmenillä varsinkin on elämänmenon muutos suorastaan karmaiseva.

Eläkkeellä on joutoaikaa niin paljon...joutilaana en kuitenkaan ole, mutta meikäläisen puuhastelut sallivat tuon ajatustyön ja se vasta rankkaa on, kun pitää murehtia olevat, tulevat, menevät...ystävien ja sukulaisten elämät...sopiipa siihen vielä koko maailmanikin asiat. Ei pitäisi, mutta näin se vaan kohdallani on...on aina ollut!

Eilen katsoin eduskunnan meuhkaamista poikkeuslaista, koskien pakkotyötä. On niin kas'piippuinen juttu, että en uskalla ottaa varsinaista kantaa puolesta enkä vastaan...eikä onneksi tarvitsekaan. Toki haluan hoitotakuun lakon ajaksi...olenhan itsekin sairastelevaa tyyppiä ja  vanhuksen omainen, sekä pienen diabeetikkopojan mummo. Eikä muitakaan potilaita ja avuttomia voi jättää omanonnensa nojaan...sehän on selvä!

Toivottavasti valtion kukkaronnyörit aukevat ja hoitajat saavat palkanlisää rankkaan ja vaativaan työhönsä. Saattaa olla arvovaltakysymys tuo rahankäyttö. Kyllä sitä rahaa löytyy...palkkakuopassa on tosin muitakin aloja...siinä sitä sitten oravanpyörää onkin.

Äitirintamalla ei mitään uutta. Muisti alkaa mennä nyt vauhdilla...ei siinä tunnu auttava kallis muistilääkityskään.
Piipahdan iltapäivällä äidin luona, kun menen läärärille kipeitä korviani valittamaan.

Aamulla hyppäsi sydän kurkkuun (kuten aina), kun palvelutalosta soitettiin. Ilmoittivat, että tänään on vanhuksilla rokotuspäivä ja kysyivät, että saako äitiä rokottaa...
Ovat "rokottaneet"  kohta vuoden, joten turhaa on multa kysellä...hieman huumoria ankeuden keskelle...heh-heh.
 Tuo "rokottaminen" on ollut tosin rahallista.

Kiitos Kristiinalle kommentoinnista!!!