Kyllä tuo huono omatunto seuraa meikäläistä, kuin hai laivaa.
Tänään en voi mitenkään mennä äidin luo, koska flunssa iski takavasemmalta täysillä pikkumummoon (pikkumummo olen minä, lapsenlapset antaneet nimityksen). Siitäkös sitten taas päänvaivaa, että kuinka äiti pärjää.

Sain kuitenkin aikaiseksi soittaa terveyskeskukseen ja lääkärinaikakin heltisi, kun olen näin akuuttitapaus korvieni kanssa. Tähän ikään olen päässyt kuivin korvin, mutta nyt niistä vuotaa jotain kirkasta nestettä ja korvat ovat muurautuneet lähes umpeen. Kuulo on vielä sentään tallella.
Poskipäätkin ovat turvoksissa ja kipeät...päänsärky heti aamusta. Täytynee kuunnella itseään myös noiden fyysisten oireiden suhteen. Tässä iässä menee niin herkästi jo epäkuntoon ;)

Äidillä ei ole mitään hätää...kellot siirretty talviaikaan ja ruoka tuodaan määräaikaan.
Palvelutalon asukkaita ryhdytään rokottamaan A-virusta vastaan marraskuun alussa. Noin vanhoille ei flunssa ole enää leikinasia, kun kroppa on jo säästöliekillä ja vastustuskyky lähes olematon.
On itsestään selvää, että pysyn poissa sieltä, kun olen kipeenä, mutta kun en ole antanut itselleni lupaa olla heikko, saati sitten sairas. Kumma ilmiö...

Minun flunssani on ihan tätä tavallista syysflunssaa, kun olen liikuskellut liian vähissä vaatteissa. Nämä syyskelit tulivat taas ihan yllättäen...kuten joka vuosi.
Tänä syksynä erityisesti, kun lämpötila laski yht'äkkiä reilusta kahdestakymmenestä alle kymmenen asteen.

Nyt otan aamupalaksi parasetamoolia...päätä jomottaa kuin maikkarin mainoksessa...dumm...dumm...dumm.