Ihana tunnerikas päivä takana. Poika ja avokkinsa sitten tulivat kuitenkin. Olin onneksi varannut ruokaa vieraiden varalle ja tämä miniäkokelas auttoi minkä kerkisi kattamisessa ja poika hoiti jälkien siivouksen, eli tiskasi ihan pyytämättä.
Minulla taitaa olla yksi niistä harvoista huusholleista, joissa ei ole astianpesukonetta. Yhden ihmisen tiskit tulee tiskattua ilman konettakin, joten on aika turha tavara minulle tiskikone.

Ruuan jälkeen suunnistimme kohti palvelutaloa mummoa tapaamaan. Voi sitä riemua, kun äiti näki lemmikkinsä, jota oli ikävöinyt viikko kaupalla ja joka päivä kyseli.
 Minä kävin huushollin läpi ja kohentelin paikkoja. Siellä on aina jotain kohennettavaa, kun tavaroita eksyy väärille paikoille... suurennus-ja silmälasit ovat milloin missäkin.

Poika ja avokki seurustelivat mummon kanssa. Miniäkokelas toi musiikkikasetin ja yhteisesti ojensivat kauniit gerberat mummolle.
Nyt oli täysin hukassa valokuva-albumi, mutta kuvia oli kuitenkin kahdessa laatikossa, joita sitten katselimme ja ihastelimme. Oli kuvia ulkomaanreissuilta, häistä, hautajaisista ja äidin luokkakokouksista, sekä lukuisia todella wanhoja kuvia 1900-luvun alkupuolelta, ellei peräti 1800-luvulta. Löytyi nimittäin kuva äidin isovanhemmista, joten on hyvinkin mahdollista, että kuvat olivat 1800-luvun lopulta...mikäli nyt silloin oli kameraa vielä keksitty. Minä en tosiaan tiedä, milloin valokuvaus yleistyi Suomessa.

Istuimme pitkän tovin ja muistelimme vanhoja aikoja. Kun teimme lähtöä, niin oli liikuttavan riipaisevaa katsoa mummon ja pojan halaamista. Siinä tuli itku meiltä kaikilta. Luulen, että poika sai ajattelemisen aihetta ja käy mummoansa katsomassa hieman tiheämpään. Onhan mummo häntä pienenä hoitanut paljon. Matkaa tänne tosin kertyy yli 100km, joten joka viikonloppu tuskin käyvät.

Itsekin nautin pojan tapaamisesta ja juttelimme kolmestaan pitkään ja hartaasti.
Sain hiuksenikin uuteen kuosiin, kun miniäkokelaalla on kampaajanvikaa hyppysissään ja mukana myös kunnon vehkeet. Tuloskin oli mieleinen.

Visiitti oli kaikinpuolin onnistunut ja sopi piristykseksi mummon ja minun yksitoikkoiseen elämään, niinkuin nenä päähän.

Tämä blogikirjoittelu on vielä niin uutta, että en rohkene oikein antaa palaa täysillä, vaan siloittelen ja vältän dramatiikkaa, jota ilman koetut tunteet ovat hieman kevyen tuntuisia sanoiksi puettuna.

Elämänmakuinen päivä.