Pääsin itseni kanssa sopimukseen ja sovin alustavasti, että käyn joka toinen päivä fyysisesti äidin luona. Jos vaikka tuolla keinoin voisin vähentää ahdistukseni määrää.
Hyvältä ainakin toistaiseksi tuntuu...paitsi tuo järkyttävä tapahtumasarja Jokelassa. Se nosti ahdistuksen pintaan.

Tapojeni mukaan menin tunteella vanhempien hätään ja suruun. En unohtanut tuon onnettoman ampujankaan vanhempia. Olihan kyseessä heidän lapsensa.
Ei kukaan voi olla noin paha, että kylmäverisesti ampuu ihmisiä. Luultavasti tuon sairaan ihmisen tunnemaailma on niin järkkynyt, että hän ei ymmärtänyt teon seurauksia. Olen todella järkyttynyt tästä maailmanmenosta ja ennen kaikkea turvattomuudesta kaikkialla.

Nyt ei kirjoitus kulje...joten ei väkisin, eikä edes väsyttämällä...