Nyt olen pitänyt äidistä vapaata kolme kokonaista päivää. Toki puhelinyhteydessä ollaan oltu päivittäin ja huomenna menen ihan fyysisesti käymään.

Hoitohenkilökunta oli sitä mieltä, että on parempi pitää näitä vapaita, etten pala ihan oikeasti loppuun. Äidillähän ei ole mitään hätää palvelutalossa. Siellä kaikki pelittää, vaikka kävisin vain kerran viikossa. Niin suurta muutosta en kyllä halua tehdä, mutta jos vaikka 2-3kertaa laatuaikaa, jolloin en tee siellä mitään "huushollihommia".

Siivouskin siirrettiin palvelun piiriin, että voin käyntikerroillani keskittyä seurustelemiseen.
Tänään olen nukkunut lähes koko päivän, koska väsymys on ollut sitä luokkaa. Ei ole ollut kiirettä mihinkään...ajatukset olleet totaalisesti vapaalla. Koiran kanssa piipahtanut ulkona.
Aamulla tunsin itseni (vaihteeksi) hieman flunssaiseksi ja siitä sain hyvän syyn pysytellä vielä tämänkin päivän poissa äidin luota.

Huonoa omaatuntoa en ole suostunut tuntemaan. Minun voinnistani ei huolehdi kukaan, jos en sitä itse tee.

"Siskon" kommentti ilahdutti ja tuli tunne, että nämäkin höpinät  saattavat olla jollekulle tarpeen.  Kiitokset sinulle "Sisko".

Oikeita siskoja minulla ei olekaan, koska olen äitini ainokainen ja siksi haluankin  niin  kovasti olla äidin elämässä mukana. Hänen ystävänsä ovat lähes kaikki jo kuolleet. Jäljellä  muutama sukulainen ja pari vanhaa ystävää, jotka joskus soittelevat.

Haluan varmistaa, että äidillä on  tunne siitä, että minä oikeasti välitän hänestä... ettei hän ole  ihan yksin ja hyljättynä. Päivä kerrallaan mennään ja joudun vastailemaan prikulleen samoihin kysymyksiin joka kerta, jolloin olemme yhteyksissä. Se on niin puuduttavaa ja tuntuu myös pahalta tiedostaa, että muistiosasto alkaa olla jo aika suppea.

Eilen äiti soitti ensimmäisen kerran rannekkeella apua...minun käskystäni. On pakko saada hänen päähänsä muistikuva siitä, että rannekkeella saa apua. Tällä kertaa apu oli ainoastaan TV:n säätöä, mutta apua kuitenkin.

Toivottavasti tämä flunssainen olo menee ohitse, vaikka pahoin pelkään, että minulla on poskiontelotulehdus. Astmalääkettä olen jo lisännyt, koska pelkäsin yskän painuvan keuhkoputkiin. Lisäkkeenä on vielä fibrosäryt, joten kovin hyvässä kunnossa en ole itsekään. Verensokeritkin heittelevät, vaikka minulla ei varsinaista aikuisiän diabetestä olekaan vielä diagnosoitu.

Syksy ei todellakaan ole minun vuodenaikani noiden sairauksien suhteen, vaikka muuten rakastankin pimeitä öitä, jolloin polttelen kynttilöitä sekä sisällä, että ulkona.

Äidille ostin kaksi LED-kynttilää, koska hänkin rakastaa kynttilänvaloa. Oikeita kynttilöitä ei enää ole uskaltanut antaa moneen vuoteen.